Greek English French Nederlands Deutsch Svenska Danish Finnish Norwegian Russian
Checz
 
 Geschiedenis van Manoliopoulo
 

Manoliopoulon kylä ja kunta levittäytyy Kydonian maakunnan takamaille, Haniasta 20 km päätietä pitkin Kissamoksen suuntaan. Saavuttaessa Geranin kylään, käännytään vasemmalle kohti Loutraki/Manoliopouloa. Geranista kylään on matkaa noin 7 km.

Ensimmäiset kirjoitetut dokumentit Manoliopoulon kylästä ovat vuodelta 1834. Egyptiläisten tekemän väestönlaskennan mukaan tuona vuonna kylässä asui 14 kristittyä ja 3 turkkilaista perhettä (lähde: Pashley, Manoliopoulo, Travels in Crete, II, 310).

Vuonna 1881 kylä merkitään Alikianosin kunnan luetteloihin Manoliopoulon nimellä, jolloin siellä laskettiin olevan 122 kristittyä asukasta. Vuonna 1900 kylä tunnetaan yleisesti Alikianosin kuntaan kuuluvana ja silloin väkiluku oli jo 187. Vuonna 1920 Manoliopoulossa oli 223 asukasta ja ensimmäistä kertaa siitä muodostetaan oma kunta. Vuonna 1928 asukasmäärä on 230, mutta siitä lähtien määrä alkaa vaihdella. Vuonna 1940 asukkaita oli 404, mutta 1951 enää 305, 1961 oli 254 ja 1971 vain 248 asukasta.

Kylästä ei ole mitään mainintoja venetsialaisen ajan väestönlaskennoissa, joten siitä päätellen ensimmäiset asukkaat Manoliopouloon tulivat turkkilaisajalla. Kylässä asuneiden muslimien on täytynyt lähteä kylästä joskus ennen vuotta 1881, koska muuten heidät olisi mainittu islaminuskoisina väestönlaskennassa. Sanottiin, että monet muslimit hylkäsivät pienet kylät ja pakenivat kaupunkeihin vallankumouksen aikaan vuosina 1866-1869.

Perimätiedon mukaan ennen kylän tuhoutumista se oli rakennettu paikkaan nimeltä Kalyves. Kylä tuhottiin, koska he olivat tappaneet erään turkkilaisen, jonka tapana oli kulkea Kyparissoksesta Vlihadesin kautta (Koufosin kylän lähellä) kotiinsa Vatolakkosiin. Eräänä aamuna hänen ruumiinsa löydettiin päärynäpuun juurelta. Puulle oli annettu nimi ”Koutsoukalin päärynäpuu”, Vatolakkosissa olevan turkkilaispäällikön mukaan. Koutsoukalis päätti kostaa kyläläisille varmistuttuaan ensin heidän syyllisyydestään tapahtuneeseen. Hän muodosti lähikylien turkkilaisista pienen armeijan, joka nopeasti yön pimeydessä hyökkäsi Kalyvesin kylään, teurastaen kaikki kylän kristityt ja polttaen heidän talonsa.

Ainoa henkiin jäänyt oli eräs nuori mies Chatzidakin perheestä, koska hän ei ollut kylässä tuona yönä. Saatuaan selville mitä oli tapahtunut, hän piiloutui lähistöllä olevaan puroon ja sieltä käsin etsi pakoreitin Kyklaadien saarelle. Nykyään kylän aukio sijaitsee puron paikalla. Monia vuosia myöhemmin hänen poikansa tuli takaisin Kreetalle asettuen asumaan paikkaan, jossa nykyinen Manoliopoulon kylä sijaitsee. Maaperän muodot yhdessä tiheän kasvillisuuden kanssa antoivat hänelle suojaa. Hänen nimensä oli Manolis-Manolakis.

Kyläläiset raivasivat maaperästä vanhan kylänraunion jäljelle jääneet kivet ja alkoivat viljellä maata ja kasvattaa viljaa omiksi tarpeikseen. Kun rakennettiin Agios Antonioksen kirkkoa vanhan kirkon raunioille samalla alueella, löydettiin 15 kristityn hautaa. Kirkko oli rakennettu vanhan hautausmaan päälle.

Paitsi syntyperäinen Chatzidakin perhe, ovat kylän asukkaat muualta tulleita. Joko he ovat pakolaisia Sfakian alueelta (kuten Katsanevakis, Daskalakis), Sebronasin kylästä (Frantzeskakis), Psathogiannon kylästä (Orfanoudakis), Karanou-Skafin kylästä (Stamatakis) tai niitä miehiä, jotka tulivat kylään ja menivät naimisiin paikallisen naisen kanssa (kuten Marinakis Alikambosin kylästä, Mavredakis, Venetis Epirusin kylästä, Manioudakis jne).

Melissokiposista löydettiin 1950-luvulla 6 hautaa, joissa olleet pienet saviruukut ovat 450 vuotta vanhoja.Pääkirkko, Agios Ioannis Rigologos, on rakennettu 93 vuotta sitten vanhemman kirkon raunioitten päälle. Vanhan kirkon 200 vuotta vanhoja ikoneita säilytetään nykyisin pääkirkossa.

Lähteet: Manoliopoulon kunnan puheenjohtaja, Hra Gregorios Marinakis

Julkaisija: Arsinoe, Crete Dedication local stories 1985
Julkaisija: Georvasakis, “The palace and the people” Author
Penelope Doudoulaki 2000
Englanninkielisestä tekstistä kääntänyt Maarit Wessman

Manoliopoulo 01.01.2010
Emmanouel Marinakis
Manoliopoulon kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja
     copyrights © 2012, manoliopoulo.gr